maanantai 29. maaliskuuta 2010

Katainen, palkkaa minut tiedotustiimiisi!

Valtiovarainministeri, Kokoomuksen ylipäällikkö Jyrki Katainen pahoitteli tänään YLE:lle etteivät päättäjät ole onnistuneet kunnolla perustelemaan ydinvoiman lisärakentamista kansalaisille.

Katainen viittaa tällä tämän päivän YLE:n teettämään kyselyyn, jonka mukaan yli puolet tämän maan kansalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista.

- Näillä kyselyjen tuloksilla on merkitystä siinä mielessä, että meidän päättäjien pitää pystyä kertomaan omat mielipiteemme ja johtopäätöksemme esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisesta ja siitä kuinka suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan jatkossa. Energian saatavuudella ja hinnalla on siinä merkittävä rooli. Meidän onkin pakko nyt terästää omaa viestintäämme ja kertoa avoimesti tavoitteemme, Katainen toteaa.

Katainen on oikeassa: viestintää on nyt terästettävä! Ehdotan, että Katainen palkkaa minut parantamaan kansalaisille suunnattua ydinvoimaviestintää. Kerron mieluusti omista kokemuksista ydinvoimateollisuudessa. Kyllä siinä kansan pää kääntyy!

Soita, Jyrki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti